NYYHEETTERIT 9/2009
Pääsihteeriltä | Muutama sana menneestä |
Mokoma | TUNA-Cup Eskilstunassa |
Erkänd-konferenssi | Itsenäisyyspäivän juhla | Lopuksi
Marraskuun ensimmäinen keskiviikko lähenee ja on nyyheettereiden aika. Johtuen Suomeen suuntautuvasta työmatkasta, nyyheetterit ilmestyy poikkeuksellisesti jo tänään tiistaina.
Paljon mielenkiintoista on tapahtunut ruotsinsuomalaisessa kentässä ja sehän on pelkästään positiivista! Toisen polven ruotsinsuomalaiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa esimerkiksi musiikkimaailmassa ja nämä nuoret toimivat oivana esikuvana myös muille samaa kieltä osaaville nuorille.
Nyt on hyvä takoa, kun rauta on kuumaa ja merkkivuoden jatkeena toimisi hyvin esim. finska.nu - suomea nyt - hanke, jossa esiteltäisiin suomen kieltä mm. ruotsalaisille nuorille samalla periaatteella, kun svenska.nu - hanke etenee Suomessa. Tämän hankkeen tarkoitushan on nostaa ruotsin kielen asemaan suomalaisnuorten parissa. Voit käydä tutustumassa hankkeeseen www.svenskanu.fi sivuilla. Ideoita ja kommentteja otetaan vastaan ja tässä jos missä tarvitaan eri tahojen yhteistyötä!
Muutama sana menneestä
Lokakuu oli työntäyteinen toimistolla. Suurin urakka oli työstää kokoelmateos Jos Ruotsi ja Suomi
olisivat vieläkin sama maa, johon otti osaa Mikkelin Yhteiskoulun lukion ensimmäisen luokan oppilaita, Vantaan Kilterin koulun kielikylpyä käyviä yhdeksäsluokkalaisia, sekä Tukholman alueen ruotsinsuomalaisten koulujen yhdeksäsluokkalaisia.
Idea oli, että oppilaat saisivat kirjoittaa kyseisestä aiheesta fiktiivisen tarinan ja kaikki tarinat julkaistaan kokoelmateoksena. Teos on valmis ja allekirjoittanut lähtee huomenna vierailemaan Suomen kouluissa, jossa opus jaetaan osallistuneille ja muutenkin kerrotaan elämästä Ruotsissa.
Kirja julkaistaan myös netissä, joten kaikilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus lukea tekstejä.
Mokoma
MOKOMA räjäytti suomalaiset rytmit valloilleen Södra Teaternin Kägelbanalla lauantaina 31.10. Yleisöä oli satamäärin ja ikäjakauma oli tälläkin kertaa ilahduttavasti nuorista vähän varttunempiin. www.mokoma.se osoitteeseen tulee kuvia ja myös RSN:n sivuille tulee otoksia illan antimista.
AlkuunTUNA-Cup Eskilstuna
Salibandyn TUNA-cupissa Eskilstunassa 28.11 on vielä vapaita paikkoja joukkueille!! Nyt äkkiä ilmoittautumaan info@rsn.nu, jottei turnausta tarvitse perua! Joukkuehinta on naurettavat 500kr, ja siihen sisältyy vieläpä ammattimaiset pillipiiparit! Max. 3 lisenssipelaajaa per joukkue!
AlkuunErkänd-konferenssi
Erkänd-konferenssi järjestetetään Eskilstunassa 2.-4.12. Konferenssi käsittelee ennen kaikkea Ruotsia ja Suomea, ja niiden vähemmistöpolitiikka pyritään integroimaan muitten vähemmistöjen tietoihin ja kokemuksiin. Muut Euroopan vähemmistöt ovat kiinnostuneita tapahtumasta, ja sen takia järjestetään simultaanitulkkaus englanniksi ja englannista (ruotsi ja suomi). Konferenssissa luodaan katsaus viestinnän ja informaatiotekniikan edellytyksiin, kuten siihen, miten ne vaikuttavat kieliin. Ennen kaikkea haluamme keskustella siitä, kuinka integroimalla tai kieltämällä se, että nuoret käyttävät uusia viestintäkanavia, onnistumme tai emme onnistu edistämään kielten säilymistä tulevissa sukupolvissa. Katso linkki RSN:n sivuilta!
AlkuunItsenäisyyspäivän juhla
Itsenäisyyspäiväjuhlat järjestää tänäkin vuonna TSO (Tukholman suomalaiset opiskelijat) la 5.12 ravintola Andaluciassa Odenplanilla. Juhlat ovat jo perinteeksi muodostunut, hyvine ruokineen
ja juomineen. Kolmen ruokalajin illallinen on TSO:n ja RSN:n jäsenille naurettavat 250kr, sekä muille 350kr. Ilmoittautumiset, sekä lisätietoa: tso.itsenaisyys@gmail.com. Käy myös katsomassa TSO:n sivut www.tso-stockholm.org.
Lopuksi
Gradua Suomessa vääntävä Eliisa Lahti kaipaa vielä teidän apua vastauksien muodossa. Käy vastaamassa www.nieminen.org/tutkimus.html ja tee opiskelija iloiseksi!!
Näissä tunnelmissa marraskuuta miettien,
Markus
RSN